Oppia kantapään kautta

30.09.2023

Tässä matkan varrella on monia asioita, joita on tullut opeteltua kantapään kautta. Taloudellisen tappion lisäksi se henkinen tappio on kaikista suurin. Kestää hetken kasata itsensä ja jatkaa eteenpäin. Olen ottanut ohjenuorakseni sanonnan: "Jos ei mitään tee, niin ei voi mitään myös sattua". Tämä on mielestäni aika kuvaava lause.

Näitä epäonnistumisia tulee varmasti kaikille, mutta kukaan ei huutele niistä erikseen somessa eikä muuallakaan. Instagram täyttyy ruusuisista ja ihanista jutuista, mutta harva julkaisee sen karrelle palaneen kakkupohjan tai pilalle menneen maalauksen, jonka epäonnistunut hahmo tuo mieleen alienin ulkoavaruudesta. Tunnistatko itsesi? Minä ainakin.  Huonontaisiko se omaa bisnestäni, jos joku pääsisi kurkistamaan kulissien taakse?

Olen ottanut asian niin, että epäonnistumiset ovat osa tuotekehittelyä. Yritän asennoitua, kuten Elon Musk raketteja räjäytellessään. Hurraa, nyt tiedän miten ei kannata tehdä ensi kerralla! Onnistuin kuitenkin puoliksi! 

Tästä hyvänä esimerkkinä voisin kertoa ihanat puusydämet, joita tilasin kynttilöitä varten. Valoin niitä onneksi vaan kolmeen tekemääni betoniruukkuun, koska kävi ilmi, että olin valinnut luultavasti liian kapeat puusydämet. Puusydän syttyi kyllä, mutta ei jakanut palaa niin paljon, että se olisi sulattanut soijavahaa ympäriltään. Nyt pitää enää miettiä, kuinka saan soijavahan pois betoniruukusta... 

Toinen esimerkki saippuanvalmistuksen alkuajoilta.. 

Ajattelin tehdä valmiista saippuamassasta ihania kaksikerroksisia nokkossaippuoita. Tein ensin valkoisella massalla pohjan ja sen päälle oli tarkoitus lisätä läpinäkyvä massa, jossa on sisällä kuivattua nokkosta. No.. Kaikki sujui hyvin aluksi. Osa valkoisesta massasta ehti jähmettyä liikaa ennen päällimmäistä kerrosta, johon oli lisätty nokkosta. Tämä sillä seurauksella, että osat eivät pysyneet kiinni toisissaan. Ehkä puolet onnistui siihen mennessä.

Kun kaivoin ihanat saippuani kaapista pakkaamista varten parin viikon päästä, oli kuivattu ja ihanan vihreältä näyttänyt nokkonen ruskistunut sellaiseksi epämiellyttävän ruskean ja niljaisen  näköiseksi. Siihen loppui se kuivattujen nokkosten käyttö, ne ja saippuat lähtivät pikimmiten kohti Tarastejärven kaatopaikkaa. Sääli, sillä niistä olisi tullut ihania.

Opin sen, että jatkossa pitäydyn hyväksi havaituissa materiaaleissa.

Jotkut asiat vaan oppii ainoastaan kantapään kautta, vaikka yrittäisi kuinka perehtyä aiheeseen etukäteen. Näiden epäonnistumisten jälkeen olet taas paljon viisaampi.

Ihanaa ja toivottavasti onnistunutta lokakuuta!