YouTube- uhka vai mahdollisuus?

06.11.2023

Olen muistaakseni luonut YouTube tilin 2019 ja silloin en vielä ladannut sinne sisältöä. En halua profiloitua miksikään tubettajaksi ja ajattelin aluksi ladata sinne esittelyitä tauluista ja tekemistäni tuotteista. Ne eivät ilmeisesti tarpeeksi kiinnosta ihmisiä, kun katsojia on kertynyt vain kourallinen. Pitäisi varmaan olla videoissa rohkeasti omalla naamallani ja kertoa enemmän vaikka taiteestani. Siihen on vaan todella iso kynnys.

Ylöjärven taidetapahtumassa ihmiset olivat todella kiinnostuneita tekeleistäni ja syntyi monia mukavia keskusteluja. Ehkä ihmiset haluaisivat kuulla enemmän tauluista itseni esittelemänä. Tai itse tekoprosessista. Tätä tekoprosessia on todella haastavaa kuvata, kun taulut tehdään vaakatasossa...

Ehkä voisi kuvata jotain tekoprosessia, kuten tätä kasvipainantaa. Se vaan on niin työläs juttu, että ei taida toteutua vähään aikaan. Helpompaa olisi kuvata vaikka Jesmonite-esineiden valmistusprosessia. Se voisi olla mielenkiintoista!

Yksi idea olisi ihan vaan kuvata tällaisen nopean akvarellin valmistumista ja siinä samalla höpötellä jotakin. Se vaan vaatisi rohkeutta tämän ensimmäisen videon tekoon ja julkaisuun. 

Muistan vielä elävästi senkin ajan, kun jännitin kamalasti näiden postauksien kirjottamista ja julkaisua. Kuinka jännää oli kirjoittaa se ensimmäinen juttu ja painaa julkaise- nappia. Tätä kaikkea voi siis kehittää vielä näin keski-iässä..

Mitä sitten jatkossa? Ehkäpä tulevaisuudessa näen itseni pitämässä maalaustutoralia YouTubessa. Kuka tietää..  Helpoin olisi varmaan lähteä tuosta akvarellin maalaamisesta...