en-Ilmakasvien käyttö sisustuksessa

02/09/2022

*Sisältää mainoslinkkejä

Oletko kuullut ilmakasveista?

Olen kuullut termiä käytettävän, mutta en ollut aiemmin perehtynyt niiden maailmaan. Olen itse surkea viherpeukalo ja onnistun tappamaan viherkasvit aika nopeasti, jotta tiedätte lähtökohdat..

Mielestäni sisustamiseen kuuluu viherkasvit. Niillä on erittäin suuri merkitys kodin viihtyvyydessä. Lisäksi ne puhdistavat limaa ja parantavat näin myös fyysisesti asuinympäristöä. Nykyään voidaan rakentaa myös kokonaisia viherseiniä! Allergisille löytyy myös vaihtoehtoja esimerkiksi sellaisista kasveista, jotka eivät kuki. Osa viherkasveista allergisoi muita vähemmän ja niistä kannattaa ehdottomasti tarkemmin kysyä puutarhaliikkeestä. 

Ilmakasvit ovat eräänlaisia päällyskasveja, jotka luonnossa elävät pinnoilla. Tästä syystä niitä ei tarvitse istuttaa multaan. Haa! Tässäpä oiva vaihtoehto sellaiselle, jolta puuttuu viherpeukalo! 

Nämä ilmakasvit ovat aika sitkeitä ja helppohoitoisia.  Niiden kastelu tapahtuu sumuttamalla suihkepullolla pari kertaa viikossa tai vaihtoehtoisesti kasvin voi upottaa kerran viikossa-kahdessa veteen ja antaa sen kuivahtaa ylösalaisin, jotta kaikki ylimääräinen vesi pääsee pois. Kasvin voi jättää kuivumaan muutamaksi tunniksi tai seuraavan päivään ylösalaisin. 

Nämä ohjeet löysin alaan vihkiytyneiden sivustolta ilmakasvit.fi

Ilmakasveja voi ripustaa esimerkiksi lasisten puolipallojen sisällä kattoon ja ne sopivat pieneenkin tilaan. Tässä on ihana kynttilälyhty Hemtexiltä, joka sopii todella hyvin ilmakasville! Alla tilauslinkki tuotteeseen!

Tuota alempaa suoraa linkkiä en saa toimimaan, mutta tämä löytyy: Sisustus-kynttilälyhdyt. 

Eikö ole aika ihania! Kannattaa kurkata tietysti alla olevasta linkistä myös muita Hemtexin ihanuuksia! 

Istutusruukkuja betonista ilmakasveille?

Syksyllä on hyvä aika tehdä betoniaskartelutöitä. Yksi hyvä askartelukohde olisi kivojen ilmakasveille tarkoitettujen ruukkujen valmistaminen. Niiden juuret eivät tarvitse paljon tilaa, joten ruukku voisi olla vaikka kahvikupin kokoinen.. Paljon on taas ihania ideoita mielessä, kun niitä vaan pääsisi toteuttamaan.. Olen kerännyt kaikenlaisia muotteja varastoon, koska niitä kuluu paljon ja kertakäyttöiset muotit ovat niitä parhaimpia.  

Laitan tänne ehdottomasti lisää tästä aiheesta, kunhan saadaan betonityöt aluille!