en-Maailman monikäyttöisin DIY materiaali

12/09/2023

Jos ei nyt kuitenkaan maailman monikäyttöisin, niin joka tapauksessa aivan heittämällä TOP 10 listalle. En paljasta sitä nyt ihan ekassa lauseessa, koska on paljon muitekin huippuhyviä askartelumatskuja, kunhan vaan ensin joku on keksinyt niiden potientiaalin.

Pinterestissä liikkuu todella paljon hyviä ideoita askarteluun. Näin syksyn tullessa monet askartelevat esimerkiksi vaahteranlehdistä ihania syyskransseja. Voisin itsekin aktivoitua tänä syksynä sillä saralla. 

Viinipullojen korkkeja kannattaa myös keräillä aina kun siihen on mahdollisuus. Ihan pokkana vaan korkki taskuun, kun näet sellaisen jossain illanistujaisissa pyörivän yksinäisenä pöydällä. Jos olet oikea uskalikko, niin ylppärijuhlissa tai häissä keittiön kautta pyörähtämällä voi saada hyvän saaliin. Tämä tosin vaatii jo melkoista harrastuneisuutta. 

Sitten asiaan... Idea lähti siitä liikkeelle, kun sain tuliaisiksi kaksi kääpiökissusta, joka on köynnöstävä kaunislehtinen viherkasvi.  Meiltä puuttuu kokonaan ikkunalaudat, joten piti keksiä kissuksille sopiva paikka.  

Olin katsellut mökillä pyörimässä neliskanttista 70 cm pitkää tolpanpätkää, joka oli jäänyt ylimääräiseksi terassin kateremontista. Ajattelin sen sopivan kukkapylvääksi.

Sitten vähän piirtelin paperille sopivaa mallia kahdelle köynnöskasville ja mietin, miten telineestä saadaan helpoiten tukeva. Päädyin siihen, että kukkataso on aavistuksen leveämpi, kuin jalusta. Haimme tämän kukkatason ja jalustan Hurrikaanista. Ostimme liimapuulevyä, joka oli 20 cm leveää.

Samalla reissulla pyörähdimme K-raudassa, josta ostin valkoista Helmi- kalustemaalia (vesiliukoista) pienen purkin. 

Sommittelin tikkuja kukkapylvääseen monella eri tavalla, mutta päädyin sitten tähän yksinkertaiseen asetteluun. Kalanruotokuvio olisi ollut hauska tehdä, mutta kun oli ajatuksissa maalata taso valkoiseksi, niin kuvio ei olisi päässyt oikeuksiinsa.

Puutikkuideoita

Laitan tähän perään vielä kourallisen ideoita, joissa vain taivas on rajana! Iloisia tikkuaskarteluhetkiä.. Ja jälleen Pinterestistä löytyy lisää ideoita!